Love and Marriage..

Oma kuva
Kaukana Pohjoisessa,talossa järven rannalla asuu tämän tarinan Pulmuset. Rouva,joka on innostunut kirjoittamaan avioliiton askareista,sekä avioliittotyöstä yleisemminkin.Ja tietysti Erämies,joka on Talonmies ja Kumppani,Aviomies. Avioliitto on 15 vuotias teini,joka on murrosikääkin jo kokeillut. Matkassa kulkee kolme alle teini-ikäistä lasta ja kaksi metsästyskoiraa. Keski-ikäinen talo vaatii oman huomionsa,iso pihamaa vaatisi paljon enemmän kuin saa.Pohjoisen talvet tuovat lunta tupaan,jos Talonmies ei nurkissa rehki joka liikenevä hetki. Vuorotyö ja joskus työtä vuorotta,viiden ihmisen harrastukset ja parisuhteen hoito,niistä tämä blogi ammentaa kertomuksensa.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Prinsessan mäenlasku

Muistattehan kuinka meillä asuva Prinsessa rakensi Ukin kanssa leikkimökkiään? Hän liehitteli,kiehnäsi ja kuhersi, Prinsessa kehui ja ylisti Ukin miehistä taitoja ja sai meidät kaikki kannustamaan tuota Talonrakentajaa.
Nyt samainen Prinsessa on ekaluokkalainen,jolla on melkoinen uhmaikä kasvussaan. Hän kiukuttelee ja mököttää Äidille,mutta kun Isä saapuu paikalle, hän on yhtä liverrystä ja hymyä. Prinsessa oli aloittamassa laskettelukauttaan ja teki viikon ajaksi Äidin elämän helvetilliseksi kiukuttelullaan." En taho mennä mäkkeen", "en taho laittaa monoja niin tiukalle"," en taho laittaa noita housuja"," en lähe mäkeen,jos ei saa rahaa kaakaota varten" oli hänen listansa ehdoista ja uhkauksista loputon. Viime vuosilta kuitenkin kaikkikin muistimme,kuinka hän oli pärjännyt mäessä oikein hyvin, ja ennenkaikkea hän on viihtynyt laskettelun parissa oikein hyvin. Niinpä Äitikin otti linjan "toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos", eli annoin lapsen paasata ja kiukutella,enkä alkanut väittelemään, lopullinen laskettelukerhopäivä kun tuli vastaan kuitenkin. Viimein lähtöaamu koitti ja Isä kannusti tytärtään pukemaan ja laittamaan monot jalkaan. Prinsessa hihkui ja kiskoi vetimensä juuri niinkuin oli ajateltukin. Mäessä Prinsessa oli ollut innokas ja taitava ja posket punaisena silmät valoa palaen kertoi Äidillekin kuinka hän osasi mennä jo yksin hississäkin! " Sehän olikin ihan mukavaa vai?" kysäisin ohimennen perunoita kuoriessani. "Joo, on tosi mukavaa olla mäessä Isin kanssa!"
Näin isäinpäivän jälkimainingeissä; isät!muistakaa kehua tyttäriänne!

tiistai 15. marraskuuta 2011

Kavuttaako osa II

Muistatteko miehen,joka jakoi minulle kertomuksensa vuosien takaa perumattomista treffeistä? Vanha mies,joka 90 vuotiaana muisteli vennonvieraalle sitä,ettei tullut menneeksi ravintolaan treffeille pierun vallattoman tulemisen pelossa.
Tämä sai aikaan paljon keskustelua lähelläni,kerroin auliisti tarinaa, joko nauraen miehen ihanalle murteelle tai vakavasti keskustellen siitä, mitä elämässä yleensäkin katuu.

Saattohoidosta on tehty tutkimuksia ja viimeisin,joka käsiini sattui ja julkaistiin ainakin MTV3:nkin nettisivuilla. Siinä saattohoitoa tehnyt hoitaja oli kirjannut muistiin asioita joita ihmiset katuu viimeisinä hetkinään. Ja niinkuin tiedätte,aina kun joku asia on itsellä mielessä,niihin tuntuu törmäävän enemmän. Niin kuin on raskaana, "kaikki on raskaana!" ja kun työntää rattaita, "kaikilla on rattaat!" ja kun odottaa saavansa koiranpennun ,"kaikilla on koira!"

Jos ihminen hyväksyy oman loppunsa lähenemisen, hänen on kokemukseni mukaan hyvinkin vaivaton puhua siitä, millainen elämä on tullut elettyä. Ja aivan poikkeuksetta ihminen katuu elämässään vain niitä asioita jotka ovat jääneet tekemättä. Hyvinkin on mahdollista ettei ihminen kadu mitään,siitä ei ole kyse,että kaikki jotain katuu. Mutta ne ketkä jotain katuu, katuvat sitä ettei tullut lähteneeksi, ei tullut palanneeksi ajoissa, ei sanonut tärkeitä sanoja tai ei tehnyt niinkuin olisi itse halunnut, miellytti muita.

Sitten törmäsin seniorikansalaiseen, joka kertoi elämästään. Hän oli juonut viinaa jo silloin kun minä en ollut syntynytkään. Viikolla hän hoiti huolella työnsä, oli ankara työntekijä ja hyvinkin pidetty. Mutta kun perjantai koitti, aukesi uusi maailma,johon hän viinapullojen kanssa sukelsi. Hän ryyppäsi,dokasi,veti viinaa ja kiljua ja pirtua ja "ryssiensotkuja" ja kotiviiniä,joka jäi kesken käymisen ja kotipolttoista. Hän oli alkoholisti, joka joi avioliittonsa,perheensä ja lopulta työpaikkansa ja asuntonsa. Hän joutui päissään vaikeuksiin ja kertaalleen linnaankin. Hän oli pahapäinen ja menetti kaiken muun elämän, paitsi viinan ja sen mukana tuomat humalaiset kaverit. Kun oli mennyt reilut 40 vuotta humalassa, terveys petti ja hän päätti lopettaa. Hän ei tullut uskoon, eikä saanut näkyjä kirkkaammasta elämästä. Hän vain päätti,että nyt riittää.
Kun jututin häntä, hän ei luetellut katumislistaansa. Hän ei puhunut kuinka katuu perheen menettämistä. Hän ei puhunut kuinka katuu että terveys meni. Vanha tutiseva seniori sanoi katse kirkkaana, että onpa hieno kun sain lopetettua, nyt.

Koskaan ei ole liian myöhäistä muuttua, jos sitä haluaa.

tiistai 8. marraskuuta 2011

Jos metsään tahdot mennä nyt

Rva Pulmunen on rakastunut Äitinsä opastuksella muutama syksy sitten sienestykseen. Niitä oli aluksi 1,sitten kohta 2 sientä joita juoksutin metsästä Äidin helmoihin: "onko tämä meidän sieni?" - tyyliin ja siitähän se ajatus sitten lähti. Tämä yllätti Talonmiehen täysin,että "tunnet nyt sieniä!saadaan ihania kastikkeita!". Ajatushan on lievästi sanottuna liioiteltu,sillä näkyviä sieniähän on joku reilu tuhat ja tunsin niistä nyt sitten 2,joita osasin myös käsitellä. Mutta ajatus on tärkein, ja ulkoilukin: sienestys on kuin aikuisten aarteenetsintää :" missäköhän ne karvarouskut nyt piileskelee.."

Kun metsästys ja koirienkoulutus metsässä kausi alkoi, olin innoissani,että pääsen Talonmiehen matkassa huippuapajille,koska Hän on lähimetsät kahlannut ja tietää miss minläkinlaista maastoa on. "Joo lähetään vaan." sanoi hän kerran ja otti minut kyytiinsä. Ja niinpä löysinkin löysinkin karva- ja kangasrouskuja helppokulkuisesta paikasta. "Otappa sinäkiin tuosta muutama nuita,samalla kun odottelet mistä koiran haukku alkaa kuulua." reippaasti kannustin yhteisessä ulkoiluhetkessämme. "Joo....." sanoi Hän ja tuijotti koiratutkaa. Jatkoin omaa kykkimistäni ja jatkoin ; " tässä on vaikka muovipussi,nostat vaan siihen,minä voin ne sitten siivota." "Joo....no minunpittää nyt kattoo tämä. " sanoi Hän ja tuijotti edellen koiratutkaa.

Siis,suomeksi. Olimme metsässä. Mies seisoo yhdessä kohdassa ja tuijottaa puhelinta. Ei kumarru,ei käänny puhuessaan minuunpäinkään. Kuulee omin korvinkin kuinka koira siis jossain haukkuu. Mutta sitkeästi seisoo ja tuijottaa puhelinta. Gore-Tex vaatteissaan. Vaellussaappaissaan. Vaatteineen ja koiratutkineen tuo Mies, alkukantainen Metsästäjä on parin tuhannen arvoinen. Ja koira vielä päälle. Ja minä kykin vieressä 15 vuotta vanhoissa,haaroista revennessä verkkareissa ja pikkuveljen vanhassa collagetakki päällä "ihania kastikkeita" ja "leivänjatketta". Puokkoilin kuin aropupu,siivosin sienet,erittelin tatit ja rouskut,kattelin jo puolukka- ja karpalopaikat.

Kun astiani oli täysi ja Hän oli kattonu tämän haukun loppuun, menimme kodalle ja keitimme nokipannukahvit. Istuimme vierekkäin ja ihailimme saaliitamme.