Love and Marriage..

Oma kuva
Kaukana Pohjoisessa,talossa järven rannalla asuu tämän tarinan Pulmuset. Rouva,joka on innostunut kirjoittamaan avioliiton askareista,sekä avioliittotyöstä yleisemminkin.Ja tietysti Erämies,joka on Talonmies ja Kumppani,Aviomies. Avioliitto on 15 vuotias teini,joka on murrosikääkin jo kokeillut. Matkassa kulkee kolme alle teini-ikäistä lasta ja kaksi metsästyskoiraa. Keski-ikäinen talo vaatii oman huomionsa,iso pihamaa vaatisi paljon enemmän kuin saa.Pohjoisen talvet tuovat lunta tupaan,jos Talonmies ei nurkissa rehki joka liikenevä hetki. Vuorotyö ja joskus työtä vuorotta,viiden ihmisen harrastukset ja parisuhteen hoito,niistä tämä blogi ammentaa kertomuksensa.

tiistai 26. tammikuuta 2010

Aikataulutus

Meillä eletään monenlaisia aikoja.Sesonkiaikoja,kiireisiä aikoja,arkivapaita ja aamuvapaita.Jotkut päivät ovat yhtä menoa,jossa syvällisimmät kohtaamiset on siinä kun tekstaa toiselle että tuo kaupasta vessapaperia.Sitten jokunen hetki on se kun on molemmilla ollut omaa aikaa,lepoa ja rauhaa riittävästi.Silloin voi olla hyvinkin hedelmällisiä keskusteluja tunteista,haaveista ja unelmista.Sitten taas on tilanteet jolloin olisi pakko selvittää joku Ärsyttävä Arkiasia ja yhtään ei huvittaisi. Näitten kaikkien yhdisteleminen on melkoista taiteilua,varsinkaan,jos niistä ei puhu tai niitä ei suunnittele.
Yksi oleellisimmista oivalluksista on ollut se,että voisi sanoa toiselle että "puhutaanko tästä huomenna/illalla/aamulla,kun nyt on niin väsynyt/vihainen/..ettei jaksaisi,vaikka tämä asia onkin tärkeä ja on selvitettävä,niin voidaanko sopia ettei nyt"

Mutta helpommin sanottu kuin tehty! Voi itku ettei koskaan ole tehnyt niiin paljoa mieli puhua talon laajennussuunnitelmista kuin silloin kun Isäntä on lähdössä töihin! Tai auton vaihtamisesta silloin kun Erämies on lähdössä metille! Tai suunnitella viikonlopun ruokalistaa silloin kun formulat alkaa telkkarista! Elikkäs,olin luullut että minunhan hanskassa tämä(kin?!) on: minä se kyllä osaan kunnioittaa toisen omaa vapautta sanoa että jutellaan myöhemmin.Tai minä se kyllä osaan valita oikean hetken puhua hankalista asioista,mutta kun tuo Isäntä...Olikin yllätys huomata että se olen kyllä minä,joka ei millään jaksaisi olla sanomatta Tärkeää Asiaa just silloin kun Minä tahtoisin.. miten se juttu menikään niistä viimeisistä sanoista..?

maanantai 25. tammikuuta 2010

Oho!

Erämiehelle tulee muutama tarkkaan valikoitu eräaiheinen lehti.Hän on hyvin tarkkaankin puntaroinut,mitkä lehdet kannattaa tilata kotiin,millaiselle paperille painettua sanaa ja millaista sanaa: onko asearvostelut asiallisia,onko osumatarkuudet todenmukaisia,onko teksti metsästäjille suunnattuja jne.,lista on pitkä ja hämmästyttävä.
Erään seulan läpi päässyt Ase ja Metsästysaiheinen lehti lähetti asiaanluuluvasti vuosikalenterin vuodenvaihteessa.Yllättäen ja poikkeuksena tästä Korkeasta Tasosta, kalenterissa olikin uimapukuasuinen nuori ja kaunis vaaleatukkainen tyttö hieno ja iso ja julmettu "rynkky" kädessään.Ase lienee painava,koska asentokin täytyi olla hieman kenottava.
Perheen tarkkasilmäinen kuopus,nti 5v.löysi ja avasi kalenterin,joka oli hänen korkuinen,kun hän avattuna sitä kädessään roikotti."OHO!" tytär päiväili.Minua jo nauratti ja kerjäsin jotain feminististä ja pikkuvanhaa kommenttia,ja kysyin päiväilijältä,että no mitä nyt? Tytär katsoi minua iloisen hämmästyneenä: " että no onpa iso tämä kalenteri!"

torstai 21. tammikuuta 2010

Hiihtoretki

Kun kevät alkaa kurkistella vaarojen takaa,meiltä aukenee Mitä Upeimmat hiihtomaastot.Niinpä hetimiten kaivelimme Isännän kanssa Ruotsin armeijan poistomyynnistä hankitut tervatut puusukset varastosta ja ison kasan monoja ja suksia tenaville testattavaksi,että kelle taas sopii mitkäkin parit.Ja kun pakkanen sitten eräänä aamuna lauhtui alle -20 asteen aloimme aamukahvilla suunnitella,että josko nyt tänään lähdettäisiin koko porukalla jäälle hiihtämään.

Minulla oli kirkas visio siitä,että miten toimitaan.Nyt kun kahvilta noustaan,puetaan ensin lapset,sitten itsemme,haetaan koirat,laitetaan sukset jalkaan ja Isäntä edellä lähdetään jäälle.Me aikuiset teemme hankisuksilla latua ja pidämme koiria ja ipanat perässä.Matka on melko lyhyt,noin tunti,niin sen jaksaa pieninkin matkassa pysyä.

Tämä sama visio ei ollut Isännällä.Hän alkoi kiskoa omaa haalariaan päälle kun vielä ipanat hillui yöpuvuissaan ja kahvi oli kupissa." mikä nyt?" aloin kysellä,ja katselin kuinka minun Visioni lehahteli ikkunasta ,törmäämättä Hänen Visioonsa. "Katon sen kelekan sytytystulpan,ettei poksahda sinne jäälle" tuumi hän jo jalka ovenraossa. "Kelkan?" ,"niiinh.." " Siis moottorikelkanko?" ihmettelin,kun ei järkipoloinen muuta viestiä osannut antaa,ja tein jo kovasti töitä etten korota ääntäni.Istuin typertyneenä kahvimuki kourassa keittiössä suunnitellen rentoa hiihtoretkeä ja Isäntä tuumii,että hänpä tekaisee pikkuisen moottorikelkkaremonttia ennen lähtöä,joka minun mietinnöissäni olisi ollut n.45 min kuluttua.

Siivosin pöydän ja aloin touhuta lapsille vaatetta ja pidin sitkeästi kiinni hyvästä tuulesta ja siitä että hiihtämäänhän me kyllä lähdetään..Kuulin kelkan kovaäänistä pörinää ja kiittelin mielessäni,että jokos se tulikin kuntoon...!Jihaa.
Isäntä tuli kädet rasvassa ja pakokaasulle haisten reilun puolen tunnin päästä.Ja äkäisenä kuin ampiainen."Pirulauta!Nyt se leikkas tuonne rinteeseen ja se läpäläpäkäpäsäpäräpä tippu sinne." Mitäs Nainen tekee? Ei.Ei kysy,mikä osa se on? Ei etsi syitä miksi semmonen särkyi. Ei ala lohdutella. Ehei.Nainen kysyy: " mitä helevettiä sinä siellä olit?"...

Saimme kuin saimmekin keskusteluyhteyden.Isännällä oli ollut idea,että hän ajaa moottorikelkalla latupohjan,jota pitkin meidän olisi niiiin paljon helpompaa hiihtää.Kelkka on kuitenkin vanha ja itserakennettu,sillä ajamaan lähtö ei aina tapahdu kuin Rennyn elokuvissa.

On vain niin paljon helpompaa olla sanomatta ja puhumatta; sitä luulee tietävänsä mitä toinen sanoo ja luulee ainakin tietävänsä että toinen suunnittelee samoja asioita samoin kuin minä...

Kiersimme mukavan hiihtoreitin.Kelkka odotti korjaajaansa sen aikaa,ja SE oli uroteko Isännältä.Nimittäin jättää kelkka siksi aikaa..

tiistai 5. tammikuuta 2010

Suru ja Murhe

Suru ja Huoli ja Murhe ja Harmien Harmi,astui elämäämme rakkaan hirvikoiramme muodossa.

Hirvikoira Boris on ollut lempeä ja tyytyväinen,iloinen ja innostunut jämtlannin pystykorva,joka makaa sohvalla lapsikasan alla ja kun keittössä kuuluu narahduskaan,Boris on ampaissut kärppänä paikalle,ihan vaan tarkastelemaan (kuola valuen) että mitäs sieltä herahtais koiran suuhun. Hirvimetsässä Bopi painaa kymmeniä ja taas kymmeniä kilometrejä ja pysäyttää 500 kiloisen hirven itkemättä ja sohvaa kaipaamatta.Kaadolle Bopi häntä heiluen on odotetellut Ukkoa,että missä nää kuppasit näin kauan,toisin kuin Jotkuthan saattaa olla kovinkin hirven raadon perään,niin ettei siihen niin vaan "vieraat" hirvimiehet lähelle pääse.

Tämän syksyn Boris on ollut kalpea aavistus edellisistä syksyistä.Metsämies on joka kerta päiväillyt ja jututtanut Koiraa,että mikä Poika mättää? Hirviä löytyi,mutta sitten Bopi juoksi kiireen vilkkaa Ukon jalkoihin,että eikös jo lähdetä kotiin,onhan tässä näitä,"onko mittään ruokaa mukana?"
Kerta toisensa jälkeen koiraa on kiikutettu eläinlääkäriin,ja viaksi on epäilty eturauhasen tulehdusta,joka voi helposti urostarhakoiraa vaivata.Antibiottiia ja kipulääkettä kun sai kuurin,olo helpottui ja sitten taas mentiin kahtasattaa ja lujjaa.Emme osanneet aavistaakaan mitä tuleman pitää.

Yhtäkkiä eräänä viikonloppuna Boriksen toinen silmä näytti oudolta.Pikkukylässämme ei ole eläinlääkäriä,puhelimessa lääkäri ei osannut sanoa oikein mitään,koira olisi pitänyt nähdä.
38 h myöhemmin saimme koiran eläinlääkäriin,jossa todettiin Bopilla olevan erittäin korkea ja vaikea silmänpainetauti,johon heti aloitettiin hoito.Liian myöhään.Koira oli ehtinyt sokeutua,kun paine silmissä nousi ja oli liian kauan liian korkealle,tuhoten näköhermoja.

Olemme nyt eläneet kriisiä,jossa pohdimme sokean hirvikoiran elämää.Toinen koira yrittää nuolla Bopin silmiä ja ajoittain Bopi tassulla pyyhkäisee silmäkulmaa,kuin ihmetellen"mikä hitto näihin tuli?" Boris seisoo oven saranapuolella odottaen ulospääsyä ja pelkää terassin kolinaa,jossa pakkasella puulankut kolisee ja paukkaa,varmaan kaiku muuttaa sen mekkalan hyvin oudoksi Bopin korviin. Bopi ei säntää mihinkään,ei juokse keittiöön eikä hötkellä lasten perässä liukkalla laminaatilla.Ulkona jäällä koira muistuttaa hieman entistä; se juoksee häntä suorana lenkkiä ihmisen ympärillä,kuin ennen hirvimetällä,mutta lenkki on vaan muutamia metrejä.Boris pehertelee ja piehtaroi lumen seassa ja haastaa nuorempaansa leikkiin ja juoksee sitten aivan eri suuntaan kuin toinen.."ja sinnekös sinä menitkin"

Tilanne on tuskallinen Hirvimiehelle erityisesti,onhan metsästys luonut heidän välilleen suhteen joka on hyvin kiinteä.Meitä on ahdistanut erityisesti se,että todennäköisesti koira kärsi kovista kivuista ja näön asteittaisesta huononemisesta pitkin syksyä,meidän tietämättä ja lääkäreittenkään huomaamatta.

Elämä on onneksi opettanut,että tämän(kin) me kestämme,meitä on kuitenkin kaksi aikusta kantaamaan perheemme yli surusta ja kriisistä ja ahdistuksesta.