Love and Marriage..

Oma kuva
Kaukana Pohjoisessa,talossa järven rannalla asuu tämän tarinan Pulmuset. Rouva,joka on innostunut kirjoittamaan avioliiton askareista,sekä avioliittotyöstä yleisemminkin.Ja tietysti Erämies,joka on Talonmies ja Kumppani,Aviomies. Avioliitto on 15 vuotias teini,joka on murrosikääkin jo kokeillut. Matkassa kulkee kolme alle teini-ikäistä lasta ja kaksi metsästyskoiraa. Keski-ikäinen talo vaatii oman huomionsa,iso pihamaa vaatisi paljon enemmän kuin saa.Pohjoisen talvet tuovat lunta tupaan,jos Talonmies ei nurkissa rehki joka liikenevä hetki. Vuorotyö ja joskus työtä vuorotta,viiden ihmisen harrastukset ja parisuhteen hoito,niistä tämä blogi ammentaa kertomuksensa.

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Kesän Lopettelua

Kesä kesä kesä! Miten se joka vuosi on lyhyempi ja menee nopeampaa! Täällä pohjoisessa se tietysti onkin niin että kesä on kovin,niin kovin lyhyt,mutta vuosi vuodelta tuntuu,että joku nipistää aikaa kesänkellosta talven kellolle.

Kesä on ollut muualla Suomessa kovin kuuma ja helteet ovat aiheuttaneet jopa jonkinlaista kärsimystä usealle.Muttei meillä,Pohjoinen Pallonpuolisko on saanut olla (taas) ihan rauhassa kovista helteistä.Lämmintä kyllä,kasvit ja marjat ja sienet ovat hyvin kasvaneet,ja ukkosia ja myrskyjä,mutta ei hellettä.

Meillä on ollut kesän aikana tilanteita joka lähtöön.Alkukesästä MiniPulmuset olivat 3 viikkoa Mummoloissaan Kaukana ja Talonmiehen kanssa saatiin elää kuin pellossa. Ruokaa laitettiin makujen mukaan ja syötiin olohuoneen sohvalla mitä löytyi.Loppukesästä sitten olikin 5 viikkoa vieraita käymässä,ohikulkemassa,nukkumassa ja syömässä. Lomalaisia eripuolilta maailmaa tuli katsomaan,joko meitä tai luontoa,tai sekä että.

Me Talonmiehen kanssa tykätään vieraista. Talkkarihan on mainio Ruuanlaittaja,joten meiltä vieraat saa lähes poikkeuksetta hyvää ruokaa,ja kesäisin rantasaunaa. Kuitenkin kun molemmat aikuiset käy töissä (+toinen 3:ssa vuorossa) ,vierailtakin vaaditaan melkolailla omatoimisuutta ja aloitteellisuutta. Pääsääntöisesti meille rantautuukin vain Ihmisiä,jotka osaa tarttua imuriinkin,jos alkaa näyttää,ettei Talonväki taida pysyä enää viikkosiivoustahdissa. Kun sitten ilmaantui aamu,ettei aamupalapöytään tulekaan kuin oma väki,pikkuisen huokaisimmekin.

Painostustakin ilmaatui kun blogi ei oikein ehtinyt päivittyä ; Kirjoittajalla ei ollut joko a) Aikaa b) Ajatuksia - onkos niitäollutkaan? Nyt syksyn alussa onkin Suunnitelma,että blogia laajennetaan kaiken kaikkiaan koskemaan laajemmin Perhettä,kuitenkin Parisuhteen näkökulmaa korostaen. Katsotaanpa kuinka tässä Toteutuksessa käy.