Love and Marriage..

Oma kuva
Kaukana Pohjoisessa,talossa järven rannalla asuu tämän tarinan Pulmuset. Rouva,joka on innostunut kirjoittamaan avioliiton askareista,sekä avioliittotyöstä yleisemminkin.Ja tietysti Erämies,joka on Talonmies ja Kumppani,Aviomies. Avioliitto on 15 vuotias teini,joka on murrosikääkin jo kokeillut. Matkassa kulkee kolme alle teini-ikäistä lasta ja kaksi metsästyskoiraa. Keski-ikäinen talo vaatii oman huomionsa,iso pihamaa vaatisi paljon enemmän kuin saa.Pohjoisen talvet tuovat lunta tupaan,jos Talonmies ei nurkissa rehki joka liikenevä hetki. Vuorotyö ja joskus työtä vuorotta,viiden ihmisen harrastukset ja parisuhteen hoito,niistä tämä blogi ammentaa kertomuksensa.

perjantai 2. syyskuuta 2011

Sähkömoottori

Ekologisuus on PäivänSana. On ajateltava tulevaisuutta ja maapalloa, jonka jätämme lapsillemme.
Niinpä mekin olemme Talonmiehen kanssa lukeneet mielenkiinnolla artikkeleita ja arvosteluja sähköautoista.
Innostuimme molemmat eräästä automerkistä,jonka ajo-ominaisuuksia ja talodellisuusta Asiantuntevassa lehdessä arvostettiin kovin. Talonmies jo luennoi kuinka vähän meillä menisi polttoainetta kuukauden ajoissa,joissa meillä olisi tuollainen auto. Innostuin kanssa,kunnes mieleni valtasi tuttu "räjähtääkö se?" -pelko. "Eikö se bensa ja sähkö mene sekaisin siellä moottorissa ?" kysymys kuulemma paljasti etten kovin hyvin ehkä kuitenkaan ymmärrä sähköautojen toimivuutta. Enkä niitä artikkeleita joita luen Miehen lehdistä.
Mutta oli se nätin värinen.