Love and Marriage..

Oma kuva
Kaukana Pohjoisessa,talossa järven rannalla asuu tämän tarinan Pulmuset. Rouva,joka on innostunut kirjoittamaan avioliiton askareista,sekä avioliittotyöstä yleisemminkin.Ja tietysti Erämies,joka on Talonmies ja Kumppani,Aviomies. Avioliitto on 15 vuotias teini,joka on murrosikääkin jo kokeillut. Matkassa kulkee kolme alle teini-ikäistä lasta ja kaksi metsästyskoiraa. Keski-ikäinen talo vaatii oman huomionsa,iso pihamaa vaatisi paljon enemmän kuin saa.Pohjoisen talvet tuovat lunta tupaan,jos Talonmies ei nurkissa rehki joka liikenevä hetki. Vuorotyö ja joskus työtä vuorotta,viiden ihmisen harrastukset ja parisuhteen hoito,niistä tämä blogi ammentaa kertomuksensa.

tiistai 8. marraskuuta 2011

Jos metsään tahdot mennä nyt

Rva Pulmunen on rakastunut Äitinsä opastuksella muutama syksy sitten sienestykseen. Niitä oli aluksi 1,sitten kohta 2 sientä joita juoksutin metsästä Äidin helmoihin: "onko tämä meidän sieni?" - tyyliin ja siitähän se ajatus sitten lähti. Tämä yllätti Talonmiehen täysin,että "tunnet nyt sieniä!saadaan ihania kastikkeita!". Ajatushan on lievästi sanottuna liioiteltu,sillä näkyviä sieniähän on joku reilu tuhat ja tunsin niistä nyt sitten 2,joita osasin myös käsitellä. Mutta ajatus on tärkein, ja ulkoilukin: sienestys on kuin aikuisten aarteenetsintää :" missäköhän ne karvarouskut nyt piileskelee.."

Kun metsästys ja koirienkoulutus metsässä kausi alkoi, olin innoissani,että pääsen Talonmiehen matkassa huippuapajille,koska Hän on lähimetsät kahlannut ja tietää miss minläkinlaista maastoa on. "Joo lähetään vaan." sanoi hän kerran ja otti minut kyytiinsä. Ja niinpä löysinkin löysinkin karva- ja kangasrouskuja helppokulkuisesta paikasta. "Otappa sinäkiin tuosta muutama nuita,samalla kun odottelet mistä koiran haukku alkaa kuulua." reippaasti kannustin yhteisessä ulkoiluhetkessämme. "Joo....." sanoi Hän ja tuijotti koiratutkaa. Jatkoin omaa kykkimistäni ja jatkoin ; " tässä on vaikka muovipussi,nostat vaan siihen,minä voin ne sitten siivota." "Joo....no minunpittää nyt kattoo tämä. " sanoi Hän ja tuijotti edellen koiratutkaa.

Siis,suomeksi. Olimme metsässä. Mies seisoo yhdessä kohdassa ja tuijottaa puhelinta. Ei kumarru,ei käänny puhuessaan minuunpäinkään. Kuulee omin korvinkin kuinka koira siis jossain haukkuu. Mutta sitkeästi seisoo ja tuijottaa puhelinta. Gore-Tex vaatteissaan. Vaellussaappaissaan. Vaatteineen ja koiratutkineen tuo Mies, alkukantainen Metsästäjä on parin tuhannen arvoinen. Ja koira vielä päälle. Ja minä kykin vieressä 15 vuotta vanhoissa,haaroista revennessä verkkareissa ja pikkuveljen vanhassa collagetakki päällä "ihania kastikkeita" ja "leivänjatketta". Puokkoilin kuin aropupu,siivosin sienet,erittelin tatit ja rouskut,kattelin jo puolukka- ja karpalopaikat.

Kun astiani oli täysi ja Hän oli kattonu tämän haukun loppuun, menimme kodalle ja keitimme nokipannukahvit. Istuimme vierekkäin ja ihailimme saaliitamme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti