Love and Marriage..

Oma kuva
Kaukana Pohjoisessa,talossa järven rannalla asuu tämän tarinan Pulmuset. Rouva,joka on innostunut kirjoittamaan avioliiton askareista,sekä avioliittotyöstä yleisemminkin.Ja tietysti Erämies,joka on Talonmies ja Kumppani,Aviomies. Avioliitto on 15 vuotias teini,joka on murrosikääkin jo kokeillut. Matkassa kulkee kolme alle teini-ikäistä lasta ja kaksi metsästyskoiraa. Keski-ikäinen talo vaatii oman huomionsa,iso pihamaa vaatisi paljon enemmän kuin saa.Pohjoisen talvet tuovat lunta tupaan,jos Talonmies ei nurkissa rehki joka liikenevä hetki. Vuorotyö ja joskus työtä vuorotta,viiden ihmisen harrastukset ja parisuhteen hoito,niistä tämä blogi ammentaa kertomuksensa.

tiistai 15. marraskuuta 2011

Kavuttaako osa II

Muistatteko miehen,joka jakoi minulle kertomuksensa vuosien takaa perumattomista treffeistä? Vanha mies,joka 90 vuotiaana muisteli vennonvieraalle sitä,ettei tullut menneeksi ravintolaan treffeille pierun vallattoman tulemisen pelossa.
Tämä sai aikaan paljon keskustelua lähelläni,kerroin auliisti tarinaa, joko nauraen miehen ihanalle murteelle tai vakavasti keskustellen siitä, mitä elämässä yleensäkin katuu.

Saattohoidosta on tehty tutkimuksia ja viimeisin,joka käsiini sattui ja julkaistiin ainakin MTV3:nkin nettisivuilla. Siinä saattohoitoa tehnyt hoitaja oli kirjannut muistiin asioita joita ihmiset katuu viimeisinä hetkinään. Ja niinkuin tiedätte,aina kun joku asia on itsellä mielessä,niihin tuntuu törmäävän enemmän. Niin kuin on raskaana, "kaikki on raskaana!" ja kun työntää rattaita, "kaikilla on rattaat!" ja kun odottaa saavansa koiranpennun ,"kaikilla on koira!"

Jos ihminen hyväksyy oman loppunsa lähenemisen, hänen on kokemukseni mukaan hyvinkin vaivaton puhua siitä, millainen elämä on tullut elettyä. Ja aivan poikkeuksetta ihminen katuu elämässään vain niitä asioita jotka ovat jääneet tekemättä. Hyvinkin on mahdollista ettei ihminen kadu mitään,siitä ei ole kyse,että kaikki jotain katuu. Mutta ne ketkä jotain katuu, katuvat sitä ettei tullut lähteneeksi, ei tullut palanneeksi ajoissa, ei sanonut tärkeitä sanoja tai ei tehnyt niinkuin olisi itse halunnut, miellytti muita.

Sitten törmäsin seniorikansalaiseen, joka kertoi elämästään. Hän oli juonut viinaa jo silloin kun minä en ollut syntynytkään. Viikolla hän hoiti huolella työnsä, oli ankara työntekijä ja hyvinkin pidetty. Mutta kun perjantai koitti, aukesi uusi maailma,johon hän viinapullojen kanssa sukelsi. Hän ryyppäsi,dokasi,veti viinaa ja kiljua ja pirtua ja "ryssiensotkuja" ja kotiviiniä,joka jäi kesken käymisen ja kotipolttoista. Hän oli alkoholisti, joka joi avioliittonsa,perheensä ja lopulta työpaikkansa ja asuntonsa. Hän joutui päissään vaikeuksiin ja kertaalleen linnaankin. Hän oli pahapäinen ja menetti kaiken muun elämän, paitsi viinan ja sen mukana tuomat humalaiset kaverit. Kun oli mennyt reilut 40 vuotta humalassa, terveys petti ja hän päätti lopettaa. Hän ei tullut uskoon, eikä saanut näkyjä kirkkaammasta elämästä. Hän vain päätti,että nyt riittää.
Kun jututin häntä, hän ei luetellut katumislistaansa. Hän ei puhunut kuinka katuu perheen menettämistä. Hän ei puhunut kuinka katuu että terveys meni. Vanha tutiseva seniori sanoi katse kirkkaana, että onpa hieno kun sain lopetettua, nyt.

Koskaan ei ole liian myöhäistä muuttua, jos sitä haluaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti