Love and Marriage..

Oma kuva
Kaukana Pohjoisessa,talossa järven rannalla asuu tämän tarinan Pulmuset. Rouva,joka on innostunut kirjoittamaan avioliiton askareista,sekä avioliittotyöstä yleisemminkin.Ja tietysti Erämies,joka on Talonmies ja Kumppani,Aviomies. Avioliitto on 15 vuotias teini,joka on murrosikääkin jo kokeillut. Matkassa kulkee kolme alle teini-ikäistä lasta ja kaksi metsästyskoiraa. Keski-ikäinen talo vaatii oman huomionsa,iso pihamaa vaatisi paljon enemmän kuin saa.Pohjoisen talvet tuovat lunta tupaan,jos Talonmies ei nurkissa rehki joka liikenevä hetki. Vuorotyö ja joskus työtä vuorotta,viiden ihmisen harrastukset ja parisuhteen hoito,niistä tämä blogi ammentaa kertomuksensa.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Prinsessan mäenlasku

Muistattehan kuinka meillä asuva Prinsessa rakensi Ukin kanssa leikkimökkiään? Hän liehitteli,kiehnäsi ja kuhersi, Prinsessa kehui ja ylisti Ukin miehistä taitoja ja sai meidät kaikki kannustamaan tuota Talonrakentajaa.
Nyt samainen Prinsessa on ekaluokkalainen,jolla on melkoinen uhmaikä kasvussaan. Hän kiukuttelee ja mököttää Äidille,mutta kun Isä saapuu paikalle, hän on yhtä liverrystä ja hymyä. Prinsessa oli aloittamassa laskettelukauttaan ja teki viikon ajaksi Äidin elämän helvetilliseksi kiukuttelullaan." En taho mennä mäkkeen", "en taho laittaa monoja niin tiukalle"," en taho laittaa noita housuja"," en lähe mäkeen,jos ei saa rahaa kaakaota varten" oli hänen listansa ehdoista ja uhkauksista loputon. Viime vuosilta kuitenkin kaikkikin muistimme,kuinka hän oli pärjännyt mäessä oikein hyvin, ja ennenkaikkea hän on viihtynyt laskettelun parissa oikein hyvin. Niinpä Äitikin otti linjan "toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos", eli annoin lapsen paasata ja kiukutella,enkä alkanut väittelemään, lopullinen laskettelukerhopäivä kun tuli vastaan kuitenkin. Viimein lähtöaamu koitti ja Isä kannusti tytärtään pukemaan ja laittamaan monot jalkaan. Prinsessa hihkui ja kiskoi vetimensä juuri niinkuin oli ajateltukin. Mäessä Prinsessa oli ollut innokas ja taitava ja posket punaisena silmät valoa palaen kertoi Äidillekin kuinka hän osasi mennä jo yksin hississäkin! " Sehän olikin ihan mukavaa vai?" kysäisin ohimennen perunoita kuoriessani. "Joo, on tosi mukavaa olla mäessä Isin kanssa!"
Näin isäinpäivän jälkimainingeissä; isät!muistakaa kehua tyttäriänne!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti