Kell onni on

Eräänä arki-iltana Prinsessalla oli tylsää,tiedättähän kuinka se voi joskus olla niin; ei ole kerrassaan mitään tekemistä.Kaikki Barbie jutut oli jo katsottu tälle päivää läpi,nuket oli pesty ja puettu jo sänkyihinsä ja peitelty äidin (silitetyin) käsipyyhkein.Prinsessapukua oli vaihdettu jo ainakin 4 kertaa ja isoveljeä ei saanut houkuteltu nyt mihinkään sellaiseen mihin Prinsessa itse olisi halunnut.Koko muu perhe oli uuvahtanut joko tv:n ääreen tai sisarrukset GuitarHeroon tai MP:n saloihin.Itse aloitin juuri sukan paria neulomaan. Tämä on mainitsemisen arvoista,sillä ensinnäkään sukanneulonta ei ole mitenkään itsestäänselvä iltapuhde.Toisekseen kun olin juuri saanut ensimmäisen sukan valmiiksi ja sille oli aloitettava pari, on tämä vaihe allekirjoittaneelle hyvin vaikeaa.On laskettava ja mittailtava,mitenkään se ei suju kuin luomisentyö.En voi käsittää kuinka ne silmukat siihen puikolle aina heilahtaa ja ne 3 ensimmäistä kierrosta on kuin ampumahiihtokilpailujen sakkorinki.

PerheenPää oli tullut juuri töistä ja siirtynyt ruokapöydästä sohvan pohjalle. Tässä kohti lienee syytä kertoa että vielä muutamia vuosia sitten Hän pötkötteli siinä kooman kaltaisessa tilassa mitään puhumatta ja näkemättäkään loppuillan.Nykyisin Häneen saa puheyhteydenkin ja siihen saumaan Prinsessa iski.

-" iskä...mulla ei oo mittään tekemistä..."
-" mmmh."
-"iskä voitaisko mennä ajamaan moottorikelkalla..?"
-" moottorikelkalla!?"
-" niin minä niin haluaisin kun mulla on niiiiin tylsää."
-" siitäkö sulle tulisi parempi mieli?"

Tässä vaiheessa minun oli laskettava työ pois käsistäni,en voinut edes teeskennellä tekeväni vaikeaa neulekohtaa,sillä tämä keskustelu muuttui melko mielenkiintoiseksi.Prinsessahan pystyi kyllä kietomaan Ukin pikkurillinsä ympäri,mutta väsyneen isän kietominen...se olisi ollut harvinaista.Prinsessa tiesi tämän ja siksi idea juuri moottorikelkasta olikin hänen edustamansa ideologian taidonnäyte.

-" niiin..." ja silmät räpsyivät kuin majakan valot.

Jouduin koko ajan hillitsemään itseni etten olisi puuttunut keskusteluun. Minun mielestäni kello oli jo niin paljon ettei enää ennen iltapuuhia lähdetä ulkoilemaan.Lisäksi säälin miestä,joka oli satuttanut selkänsäkin työmaalla.Ja huomasin kyllä ajattelevani myös itseäni,en millään olisi halunnut luopua miehen sohvaseurastakaan.

Näin kuinka mies kamppaili itsensä kanssa.Häntä harmitti kieltäytyä Prinsessalle,sen lisäksi että hän rakastaa sitä(kin) bensanhajuista älämölöä. Mutta se mitä hän sanoi,yllätti minut aivan täysin.
-" no se on harmi,että sulla on tylsää,mutta sulla nyt vaan on.iskä ei nyt enää tälle illalle lähde ulos."

Tämä tarina voi olla julma monenkin mielestä--ei sen vertaa iskä lähde lapsen kanssa. Mutta tämän tarinan opetus on aivan toisaalla. Minua puhutteli tässä keskustelussa se,kuinka iskä otti kyllä tyttären huomioon,mutta otti oman tilansakin huomioon.(Ja toivon hartaasti että hän otti huomioon myös minut.)
Meidän pitäsi aina muistaa,ettei minun onneni ei ole kenenkään toisen taskussa. Se että tulisin paremmalle tuulelle,ei olisi tylsää,olisi hauskempaa tai olisin onnellisempi; on jokaisen itsensä vastuulla.Joskus on toki kivaa kun saa houkuteltua jonkun mukaansa hauskaan tai vielä parempaa,tylsään hommaan,mutta se että minulla on nyt paha olla ei oikeuta tekemään pahaa oloa toiselle.